Tulin keskiviikkona 11.4 pikavisiitille Suomen Turkuun. Olin jo
etukäteen kertonut kavereille ja läheisille, että tuun käymään, joten
suurta yllätysmomenttia mun vierailuun ei kuulunut. Sen sijaan
valmennettaville en ollut kertonut mitään ja päätin vaan yllättää kaikki
tupsahtamalla harkkoihin. Ah, että mä rakastan yllättää ihmisiä! :D
Tulin
siis Suomeen keskiviikkona viiden aikaan ja iskä tuli hakemaan mut
kentältä. Oli jotenkin niin outoa tulla kotiin ja tuntui, että oisin
ollut pois kauemmin kuin runsaat pari kuukautta. Kotona ihmettelin ekana
parkettilattiaa, kun se tuntui niin vaalealta. Toiseksi huomasin
kupsahtaneet kukkaset, he hee! Onneks muovinen muratti oli sentään vielä
hengissä! :D En muistanut enää missä laatikossa me pidetään saksia,
ihan hassu olo olla eksyksissä omassa kodissa. Halasin myös mun
jääkaappia, koska omaa jääkaappia ei voita mikään! Soluasumisen jälkeen
arvostan myös pakastinta ja astianpesukonetta.
Lähdin
seiskaks Kellikselle(meidän treenipaikka) kattomaan naisten edustuksen
treenejä. Hyvältä näytti ja sain mun vanhoja junnuja yllätettyä, ne oli
luullut mua joksikin kangastukseksi. :D Siitä suuntasin Alfaan omien
junnujen akrotreeneihin ja jei, kaikki oli ihan whaat, mitä sä Henkka
teet täällä. Oli tosi kiva nähä tyttöjä ja tuli hyvä fiilis kun kaikki
tuli halailemaan ja juttelemaan. Oih! Treenit meni hyvin ja oli ihana
nähdä kuinka paljon taidoissa on tapahtunut kehitystä jo parissa
kuukaudessa! Tulin kotiin ja Vesa oli kokannut lohta ja parsaa. Olin
ihan hullun nälkänen, koska olin syönyt aamulla yhdeksältä pari leipää
ja iltapäivällä banaanin. Katottiin vielä illalla telkkaria hetki ja
sitten nukkumaan.
Torstaiks olin varannut aamupäivälle
kampaajan ja mikään ei voita sitä fiilistä kun saa vaan olla ja lukee
kaikkii ihania hömppälehtiä, joita ei oo varaa tilata. Kampaajalta menin kaupungille pyörimään ja koitin metsästää havainas-läpsyjä- tuloksetta.
Vaikka oon ollu omasta mielestä vaan muutaman hassun viikon pois oli
silti uudessa kultatalossa ja kaikissa uusissa kaupoissa ihmettelemistä.
Käytiin äitin kanssa lounaalla Blankossa ja käytiin Meritalla
kattomassa Meritan uus kämppä. Mentiin siitä porukalla kolmeks leffaan
kattomaan kerro kerro kuvastin(Lumikki-hömppä). Se oli mun ja Meritan
synttärilahja äidille. Menin leffan jälkeen kotiin hetkeks ja seiskaks
Kellikselle stuntin treeneihin. Stuntti treenaa kesä-heinäkuun
vaihteessa Italiassa pidettäviin cheereadingin EM-kisoihin, joten oli
kiva nähdä tyttöjen treeniä. Hyvältä näytti ja tästä on hyvä jatkaa!
Treenien jälkeen menin kattomaan Vesan futis-peliä Kupittaalle. Oli
hauska nähä Vesa tositoimissa! Matsin jälkeen mentiin Hesen(!) kautta
Jussin ja Annun luo. Hitto, kyl Hesen juustoateria maistui hyvältä!
Annulla ja Jussilla istuskeltiin, juteltiin ja katottiin vähän viidakon
tähtöset-ohjelmaa. Oon ollut täysin pimennossa kaikkien
telkkariohjelmien suhteen, joten kiva nähä mistä se iltalehti
kirjoittelee.
Perjantaina hoitelin aamupäivän asioita
ja oltiin iltapäivällä Vesan kanssa Torressa lounaalla. Lounas oli ihan
hiton hyvää ja vedin itteni ihan ähkyyn, hah! Neljältä menin tyttöjen
treeneihin ja oli kiva nähdä myös lajitreenit. Kaikki tsemppas hyvin!
Jäätiin vielä Merin(mun valmennusparin) kanssa suunnittelemaan stuntin
EM-ohjelmaa, mut lopulta se meni draw somethingin pelailuks. :D Lähdin
vaihtamaan vaatteet ja äiti heitti mul seiskaks Manilla kattomaan Lexin
ekaa spexiä. Anna ja Vesa tuli mun kanssa kattomaan sen ja etukäteen
uumoiltiin, et millanenkohan se mahtaa olla. Kolmen tunnin ja monien
omstarttien jälkeen oltiin kyllä positiivisesti yllättyneitä, nehän veti
hyvin! :) Pääosan esittäjillä oli hyvä tilannetaju ja muutenkin tarina
eteni mukavasti. Spexin jälkeen mentiin istuskelemaan Tintå:n
koulukavereitten kanssa. Oli tosi kiva et kaikki pääsi paikalle ja oli
kiva nähä kaikkia ja vaihtaan kuulumisia! Olin jo koko viikon hekumoinut
Tintån härkävartaasta, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Lähdettiin
kahdentoista maissa Vesan ja Janeten kanssa kotiin, kun muut lähti vielä
jatkamaan iltaa.
Lauantaina kävin aamulla kaupungilla
asioilla ja treeneihin puoli yhdeksi. Kävin juoksemassa tyttöjen kanssa
lenkin alkuun ja vedettiin Oonan kanssa treenit, koska Meri oli
tiesiivouksessa. Treenit meni hyvin, mutta kuten aina, tuntuu että aika
loppuu aina kesken. Kävin treenien jälkeen nopeesti kotona, hain Meritan
auton jokirannasta ja lähdin Kerttulan tekonurmikentälle Raisioon.
Meillä oli stuntin kanssa siellä esiintyminen jenkkifutispelissä ja olin
luvannut mennä sinne esiintymiseen mukaan. Tytöt tuli suoraan
tiesiivouksesta ja odoteltiin meidän vuoroa kopissa tunnin verran ennen
kuin päästiin esiintymään. Tapahtuma ei ollut mikään yleisömenestys,
vaan paikalla oli vaan kourallinen ihmisiä. Saatiin kuitenkin hyvää
esiintymiskokemusta kisoja ajatellen.
Esiintymisen
jälkeen menin Myllyyn pyörimään ja kävin ostamassa irtsareita ja
shampoota. Menin Myllystä mummun ja vaarin luo. Eka kommentti, jonka
mummu sano oli "mut et sä oo sit lihonnut yhtään" I <3 Mummu! Tää
piristi päivää ja kävin vielä varmistamassa asian mummun ja vaarin hyvän
mielen vaa´alta. Se on ihana vaaka, joka näyttää aina pari kiloa
vähemmän kuin karu todellisuus. :D Juteltiin kaikesta ja opastin vaaria
mun blogin saloihin. Tosiaan siitä tulikin idea, että helpompi vaan on
että blogi on avoin. Tästä kuitenkin tietää vaan tietyt ihmiset, niin en
usko että tänne ihan tuntemattomat löytää. Mummun ja vaarin luota menin
porukoille Raisioon ja iskä oli kokkaillut siellä lohimedaljonkeja ja
feta-salaattia. Nam! Mulle on tullut oikeen tehokuuri lohta tällä
viikolla: söin uunilohta keskiviikkona kotona ja perjantaina lounaalla
ja lohimedaljonkeja lauantaina porukoilla. Heh! Otin Resosta muutamat
kesäpaidat ja kengät mukaan ja suuntasin Paniniin. Meidän oli tarkoitus
nähdä MLHPC:n eli Miian, Lotan, Venlan ja Elten kanssa puoli yhdeksältä.
Oli tosi kiva nähdä niitä, tuntuu ettei ois ollut poissa ollenkaan!
Syötiin hyvin, mut naurettiin vielä paremmin. Meillä oli tosi hauskaa,
mut uskon ettei muilla ollut niin hauskaa kuunnella meidän ilakointia.
Päätettiin perustaa porukalla blogi, mutta siitä lisää myöhemmin. Sen
verran voin kertoa, et idea on huippuhauska ja naurettiin ihan
katketaksemme kaikesta siihen liittyvästä. Vaikka ravintola meni kiinni
jo kymmeneltä, saatiin jälkkärit vielä sen jälkeen (koska meidän hauska
tarjoilija lupas et saadaan jälkkärit varmasti, annettiin sille vielä
suklaamuna tipiks) ja lähdettiin puoli yhdentoista jälkeen kotiin. Kyllä
se niin vaan on et I has the best friends ever!! :D Ilta otettiin Vesan
kanssa iisisti ja yheltä sain kaikki jutut pakattua. Viideltä kello
herätti ja varttia yli kuusi lentokone nousi jättäen Turun taakseen.
Kaiken kaikkiaan mahtava vierailu! Tosi hektistä, mut oli ihanaa nähdä rakkaita! <3
Oli kiva tulla takaisin, kun tuntui et voi jatkaa siitä mihin jäätiin.
Nautin nyt täysillä nää hetket täällä Zürichissä, mutta tuntuu kivalta
ajatukselta et on koti mihin palata. I <3 Turku!
|
Jokiranta |
|
Tämä maisema! <3 |
|
Tintå |
|
Heseee! |
|
Stuntti esiintymässä |
|
I has no plate! |
|
Ainoa syy miksi kasvatan hiuksia on se, että saan pitkän parran! |
|
Kaikin puolin tärähtäneitä suklaamunia |
|
Turun keskusta aamulla kello kuusi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti